Viime päiviin on kuulunut paljon leipomista, vapaa-ehtosesti ja Islanti-hankkeen puolesta. Ihan mieletöntä, 11 päivää koulua ja sit mennään!
Torstaina mulla oli kavereita kylässä ja muutama jäi yöksikin. Oli niiin ihana puhuu pitkästä aikaa aamuyöhön asti ja jatkaa taas aamulla. Ihan parhautta!
Perjantaina suunnattiin Annan ja Janikan kanssa Poriin Saanalle. Enni, Jesse ja Jaakkokin oli siellä ja ilta kulu karaokee laulaessa. Sain vihdoinkin Patrikin kinderistä ja olin siitä niin onnellinen! :-) Suuri ärsytys kun hukkasin sen johonkin sohvan koloon, oon elänyt koko viikonlopun siinä toivossa et se viel löytyy XD
Lauantaiaamuna Anna ja Janika lähti takasin Isojoelle ja mä jatkoin matkaa Turkuun, jossa mentiin yöksi serkkujen uuteen taloon!! Tuntu ihan mahtavalta, et kaikissa huoneissa korkeus oli 3,8 metriä. Mäki haluun!
Sunnuntaina poikettiin mummun tykönä kahvilla ja sit suunnattiin kotiin. Oon suunnitellut lukevani englantia, mut se on vaan koko ajan jäänyt kun keksin koko ajan jotain mielekkäämpää tekemistä. Tänään sain inspiraation lähtee Lauhanvuoren luontoon kuvailemaan ja tarkkaileen lintuja, niistä kuvia myöhemmin. :-)
Hui miten paljon tekstiä, oon aina ennen ollut enemmän lyhyiden tekstien kannalla, muta tällä kertaa oli ihan kauheesti asiaa. Miten teidän pääsiäinen on mennyt? :-)



Jeejee oli kivaa! :)
VastaaPoistaNiin oli! :-)
PoistaNiin kivaa kun olitte meillä! <3 Meeks säkin bongaileen lintuja Islantiin? :)
VastaaPoistaIhan huippua ku saatiin tulla! <3 joo meen, ja valaita kans :-D
Poista